• Kuulumisia kunnasta

A

Tällä sivulla julkaisemme eri kirjoittajien tekstejä Punkalaitumesta ja punkalaitumelaisuudesta, välillä muitakin ajankohtaisia aiheita sivuten.

20. kesäkuuta 2019 11.30

Juhannustervehdyksenä kuntalaisille tarina neljästä noidasta

Erään muistiinmerkityn kertomuksen mukaan vuonna 1632 poltettiin Tyrvään noitakäräjillä vanha rouva nimeltä Maria Ericsdotter Kynders (tai Kinni, Kinnilä, Kente). Maria oli syntynyt vuonna 1570 Kuurinmaalla. Aikansa mittakaavan mukaan hän oli sivistynyt ihminen. Hän osasi kirjoittaa ja lukea sekä ymmärsi useita kieliä. Hänen vauraassa kodissaan Tyrvään Liitsolassa oli useita kirjoja, jopa ranskankielisiä. Todennäköisesti Maria oli uskonnoltaan katolinen.

Maria keräsi kasveja ja valmisti niistä lääkkeitä. Hän paransi uutteillaan sekä karjaa että ihmisiä. Lääkkeitä voimallisempana keinona pidettiin siihen aikaan rukousta. Vieraskielinen rukous kuulosti kansan korvissa manaukselta tai loitsulta.

Marian tytär Valpuri Kyni tai Wallburg Mariansdotter Kynders, oli yksi suomen tunnetuimmista noidista. Valpuri syntyi Kuurinmaalla 1600 luvun alussa. Äitinsä tavoin Valpuri tunsi lääkekasveja ja valmisti niistä lääkkeitä ihmisten ja eläinten vaivojen hoitoon. Kansa piti häntä parantajana ja tietäjänä. Sanavalmis Valpuri tehosti lääkintää vironkielisillä loitsuilla palkkiotaan ja uskottavuuttaan korottaakseen. Toimillaan hän suututti paikallisen papiston lisäksi, myös oman velipuolensa.

Valpuri oli noitakäräjillä kolmesti, toisella käräjäkierroksella vuonna 1649 Valpuria rangaistiin julmasti, raipoilla ja molempien korvien irti leikkaamisella. Vasta vuonna 1663, kolmannelle käräjäkierroksella, Valpuri Kyni tuomittiin noituudesta kuolemaan ja hänet mestattiin ja poltettiin Hämeenlinnassa vuonna 1665.

Korvien irtileikkaaminen vuonna 1649 oli niin kova rangaistus, että siitä ei olisi voinut selvitä hengissä ilman apua. Valpuria auttoi toinen tunnettu Punkalaitumelainen parantaja Markku Kouvo. Valpurin arvellaan majailleen kolmisen vuotta metsäpiilossa Markun luona. Majoituksensa hän maksoi opettamalla lääkitsemistaitoja.

Markku oli kopea ukko, sahanomistaja ja hyvin tunnettu Huittisten käräjäsalissa. Hän riitautui helposti naapureidensa kanssa maan omistuksista, rajariidoista, häirinnästä ja muusta sellaisesta. Naapuririitojen vuoksi hän vaihtoi tilansakin Huittisten pitäjän Kouvonojalta Talalan Rasiin.

Markku oli ammattimainen noita, hän myi palveluksiaan rahasta. Hän ei piilotellut taitojaan. Hän oli karjan ja ihmisten parantaja. Ilmeisesti suolan käyttö lääkinnässä oli hänen uusia taitojaan. Ja suolan käyttö se vasta noituutta olikin. Useiden noituustuomioiden myötä Markunkin sosioekonominen asema heikkeni ja hänestäkin tuli kiertelijä.

Markun rinnalla työskenteli Markun toinen vaimo (vihitty 1658) Margetha Jöransdotter Harittu eli Maisa Kouvo. Käräjätodistuksen mukaan Maisa osasi lähettää ihmisille tyriä sekä noitua karjan ja pilata oluenpanon. Huittisten talvikäräjillä 1665 Maisa ja Markku tuomittiin noitina kuolemaan. Kuolemantuomioita ei kuitenkaan koskaan toteutettu.

Vuonna 1674 Markku Kouvo tuomittiin karkotettavaksi läänistä kuolemantuomion uhalla, tämä on viimeinen pöytäkirjamerkintä Markusta. Tämän jälkeen hänestä ei ole muistiinmerkittyä tietoa ja myös tiedot Maisasta ovat loppuneet. Lähtikö pariskunta maanpakoon vai kuolivatko he kulkutautiin, sitä ei kukaan tietäne.

Näillä neljällä noidalla oli yhteys toisiinsa. Äiti ja tytär, sairas ja auttaja, opettaja ja oppilas, mies ja vaimo. He olivat aikansa vaikuttajia, parantajia ja taikauskoisen kansan mielestä uhkaavia ja papiston mielestä kapinoitsijoita. He olivat olosuhteiden uhreja. Toisenlaisessa ilmapiirissä Mariasta, Valpurista, Markusta ja Maisasta olisi kehittynyt arvostettuja parantajia.


Punkalaitumella 14.6.2019 Tuija Ojala, kunnanjohtaja
(ps. kuntarajoja on kautta aikojen muuteltu, Liitsola oli vuoteen 1639 asti Tyrväätä)

Näytä kuva