A

Näe ja koe

🤸 Frisbeegolf

🏠 Kirkko

🌲 Konatun kellari

🏠 Kunnantalo

🤸‍♀️ Leikkipuistot

🏠 Mäenpään työväentaloLinkki toiseen palveluun

👀 Niittäjäpatsas 

🏠 Pappila

👀 Riippusilta pappilaan

💃 Särkän tanssilavaLinkki toiseen palveluun

👀 Punkalaitumen tori 

🌊 Uimapaikat

🌲 Ulkoilualueet, ladut ja luontopolut

🤸 Vartiolan urheilualue 

👀 Yli-Kirran talonpoikaismuseoLinkki toiseen palveluun


Kirkko

Punkalaitumen miljöötä hallitsee kaunis puukirkko, jonka rakennuttajaksi ja suunnittelijaksi pestattiin humppilalainen Johan Björman pian sen jälkeen, kun ensimmäinen, 1600-luvun alkupuolella rakennettu kirkko tuhoutui salamaniskusta 29.7.1773. Uusi kirkko vihittiin käyttöön syyskuussa 1774. Kirkkoon on tehty useita peruskorjauksia, joista viimeisin oli vuonna 1983.

Lisätietoja Punkalaitumen seurakunnastaLinkki toiseen palveluun

Lauttakyläntie 20, 31900 Punkalaidun

Kirkko

 

Konatun Kellari

Punkalaitumen Sarkkilan ja Oriniemen, kahden kylän rajamailla sijaitseva lohkareluola on ennen muinoin johdattanut Sastamalan Pirunvuoreen, Karkun kirkkoon ja jopa Laukon Kartanon Pirunkellariin asti. Ihmiset ovat käyttäneet luolaa muun muassa piilopaikkana ruotujakolaitoksen aikaan.

Uskotaan, että ennen ihmisiä Konatun kellarin maita asuttivat hiidet, ja että hiidet olisivat rakentaneet itse luolankin. Uskaltaudutko sinä kulkemaan hiisien mailla?

Konatun Kellari on Punkalaitumella sijaitseva lohkareluola. Luolan suuaukko on noin 2 metriä syvä, 3 metriä pitkä ja 2 metriä leveä. Luola on noin 2-3 metriä pitkä, jonka jälkeen kivenlohkareet tukkivat sen.

Saapumisohjeet

Lähtöpaikkana Punkalaitumen kunnantalo (Vesilahdentie 5, 31900 Punkalaidun)

Noin 3,5 kilometriä Vesilahden suuntaan, kunnes käännös vasemmalle suuntaan Rajasuon Metsätie (vastapäätä Häihäläntietä). Päättyvää metsätietä jatketaan suoraan noin 1,3 kilometriä, kunnes oikealla puolella olevalle levennykselle voi jättää auton. Vanhaa metsätietä jatketaan suoraan, y-risteyksessä käännytään oikealle. Reitti merkitty auton jättöpaikalta Konatun Kellarille asti puihin punakeltaisin merkkinauhoin.

Reitti Google mapsissa

Luolailukokemuksia hiisien mailla - Lauri Maijala (Retkipaikka.fi)

Konatunkellari, pirun tyyssija Punkalaitumella - Leino (Retkipaikka.fi)

Konatun kellari


Kunnantalo

Punkalaitumen uskollisesti kuntaa palvellut kunnantalo on otettu käyttöön vuonna 1925. Jugend-henkinen kaksikerroksinen puurakennus on erittäin edustava. Sen toinen kerros on laajan mansardikaton peittämä ja sen katonharjaa koristaa pieni torni. Ensimmäinen kerros on hirsirakenteinen. Punkalaitumen Sanomissa ihmeteltiin perustamistöiden alkaessa sen "erikoista suuruutta" mainitsemalla: "Siitä tulee valtava palatsi ja sitäkin suureellisempi kun se on suunniteltu kaksikerroksiseksi." "Suureelliseen" taloon sijoitettiin kunnankanslia, kunnankirjurin asunto, valtuustosali, alakoulu ja opettajan asunto. Talon suunnitteli arkkitehtitoimisto Eränen & Autere Tampereelta.

Talossa on vuosien varrella tehty useita muutoksia ja huonejärjestelyitä. Vuosina 1992-1998 tehtiin kunnantalon perusteellinen saneeraus. Saneerauksen suunnittelun lähtökohtana oli "vanhan ehdoilla nykytekniikan aikakaudelle" eli ns. "uusvanha lopputulos". Suunnittelusta vastasi arkkitehti Raimo Virtanen Punkalaitumelta.

Pinta-alaa kunnatalossa on 915 m2. Kunnantalon huoneet ovat tilavia, keskimäärin 15 neliötä. Ikkunat, erkkerit ja muut syvennykset, kaunis parkettilattia ja hienot kattovalaisimet viimeistelevät kokonaisuuden. Viimeisin peruskorjaus on tehty vuonna 2000.

Yhteystiedot ja aukioloajat

Vesilahdentie 5, 31900 Punkalaidun

Kunnantalo


Niittäjäpatsas

Vuonna 1892 päätettiin Punkalaitumella aloittaa toripäivien pitäminen jokaisena arkiperjantaina. Toriperinne oli kuitenkin hiljalleen kuihtumassa kunnes Punkalaitumen liikekeskukseen avattiin virallisesti tori vuonna 1984. Tuolloin toripäiväksi vakiintui torstai. Tori on siitä lähtien ollut tärkeä osa Punkalaitumen elämää ja se on kerännyt runsaasti niin myyjiä kuin asiakkaitakin. Torialue on erittäin suosittu myös erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Torin edustaa koristaa Punkalaitumen 350-vuotisjuhlaan, vuonna 1989 pystytetty Ensio Seppäsen veistämä Niittäjäpatsas.

Lauttakyläntie 2, 31900 Punkalaidun

Niittäjäpatsas


Pappila

Punkalaitumen pappila seisoo komeana peltoaukealla. Sen uusrenessanssityylinen päärakennus valmistui vuonna 1897. Pappila on peruskorjattu vuonna 1977. Suurikokoisen, osin kaksikerroksisen - Suomen suurimpiin lukeutuvan pappilan suunnitteli vammalalainen rakennusmestari Kaarle Kulmala. Pappilan päärakennusta ympäröi laaja puisto, jossa on paljon tutkittavaa. Pappilan takana kulkee puolen kilometrin merkitty Pappilan polku.

Lisätietoja Punkalaitumen seurakunnasta

Kostilantie 67, 31900 Punkalaidun

Pappila


Riippusilta pappilaan

Punkalaitumen kirkolta johtaa jokisilta Punkalaitumen pappilaan. Alkuperäinen jokisilta rakennettiin vuonna 1931 riippusilta-malliseksi kävelysillaksi. Silta uusittiin vuonna 1955, mutta se jouduttiin korjaamaan perusteellisesti Punkalaitumenjoen ruoppaustöiden ja vuoden 1966 kevättulvien jälkeen.

Riippusilta


10 tärppiä Punkalaitumelaiseen kesään - Tiia Korhonen

Noitajuttu - Tuija Ojala