PALUU POIKAVUOSIEN PUNKALAITUMELLE

Jouko Valonen

Jouko Valonen on ansioitunut Punkalaitumen kesälaitumilla häärätessään niin seiväshyppääjänä, juoksijana, jokijääkiekkoilijana kuin hiihtäjänäkin. Kun mies kertoo lapsuus- ja nuoruusvuosistaan vanhempiensa kotikonnuilla, syttyy hänen silmiinsä ihan ihmeellinen valo. Sellainen kauniiden ja rakkaiden muistojen valo. Myöhemmällä iällä Joukon tie vei vakavien asioiden pariin. Hän työskenteli peräti 35 vuotta Helsingin hallinto-oikeuden tuomarina.

Monesti punkalaitumelaisten kanssa jutellessa on käynyt aika selväksi, että maaseudulla karttuneilla voimilla voi puskea jos jonkinlaisten myrskyjen läpi. Vaativissa työtehtävissään puurtaessaan saattoi Valosellekin silloin tällöin tulla mieleen ne poikavuodet, kun melkein omin luvin, mutta avaimella kuitenkin seikkailtiin Mäenpään Työväentalolla. Tai ne kerrat, kun samaisella poikalaumalla järjestettiin juoksukisoja Huittisten tiellä – tai opeteltiin uimaan Navettakankaan hiekkakuopilla.

-        Ensimmäinen työpaikkani oli hallinto-oikeudessa ja sille tielle jäin. 35 vuodessa ehti moni tehtäväkin vaihtua. Pääasiallisesti käsittelimme valituksia, jotka liittyivät kuntien tai valtion tekemiin päätöksiin. Ehdin nähdä koko elämän kirjon. Rankimmat työtehtävät liittyivät esimerkiksi vanhusten tai lasten asioihin, maahanmuuttoasiat kasvattivat viime vuosina työtaakkaa tietysti myös meillä. Näidenkin ihmisten asioita läpikäydessä tutustui moniin karuihin kohtaloihin. Aikamoisen laaja oli siis työtehtävieni skaala, kun samaisessa työhuoneessa päätettiin sekä mummon kympistä että suuryhtiöiden miljoonista, kertoi Valonen.

PUNKALAITUMEN POIKAVUOSISTA

Ensimmäiset 20 vuottaan Valonen asui Hämeenlinnassa, mutta vietti kaiken vapaa-aikansa Punkalaitumella tätinsä luona. Siinä talossa, mihin hän nyt itse muuttaa. Sen kaverin naapuriksi, jonka kanssa lapsuutensa ja nuoruutensa vietti.

-        Voi huoletta sanoa, että minulla on yli 60-vuotinen elävä suhde tähän paikkakuntaan, mutta kirjoilla olen ollut täällä vasta tämän vuoden alusta. Hämeenlinnassa ja Helsingissä asuessani matkustin aina, kun mahdollista Punkalaitumelle ja vuodesta 2010 on tädin talo ollut minulla kakkoskotina. Onhan Punkalaidun kokenut isoja muutoksia näiden vuosikymmenten aikana. Tiet olivat sorateitä. 60- ja 70-luvuilla oikaistiin kylänraitti, ne oikaisut muuttivat pitäjää melkoisesti. Kauppoja oli runsaasti, autokauppakin toimi. Pitäjällä oli useampi huoltoasema ja kenkäkauppa, kemikalio. Kaikki hankinnat tehtiin omalta kylältä.

Punkalaitumen Mäenpäässä kaupunkilaispoikaa odotti aina lomilla kaveriporukka. Näiden poikien kanssa ei tekeminen loppunut. Erityisen hienoja olivat pitkät kesät, kun kaupunkiasuntoon palattiin vasta elokuun lopussa.

-        Olihan ne isoja muutoksia, kun sai kesän temmeltää maalla ja syksyllä taas palattiin kerrostaloon. Mutta sitä ihminen tottuu, koulu kuitenkin kutsui sekä minua että kahta sisartani. Viikonloput ja pitemmät vapaat kuitenkin vietimme säännöllisesti Punkalaitumella. Kesäisin järjestimme juoksukisoja Huittisten tiellä ja pyöräilyspurtteja hiekkakuopille uimaan. Pentti Nikulan saavutukset inspiroivat meitä seiväshyppykilpailuihin. Niitä järjestimme kyläseppä Kalle Vuoren pajan vieressä.   Joen jäällä pelattiin kiekkoa. Kun muut näkivät, että olemme kolanneet jään puhtaaksi, ilmestyi joukkueeseenkin lisää jäseniä. Puk-sotaa kävimme lähinnä Työväentalolla, aika usein leikimme kymmentä tikkua laudalla.

VIREÄT ELÄKEPÄIVÄT PUNKALAITUMELLA

Tapasin Valosen ensimmäisen kerran Mäenpään Työväentalolla, talkoistapa tietysti. Tuo perinteikäs rakennus ja sen ympäristö ovat olleet miehen lapsuudessa ja nuoruudessa melkoinen seikkailupuisto. Aika hienoa, että hän nyt eläkeläisenä saa yhä toimia lapsuudesta rakkaassa ympäristössä. Siksi hän nyt haluaakin olla mukana vaalimassa perinteikkäitä, tärkeitä asioita.

-        Yli-Kirralle käveltiin aina isoisäni Nestori Valosen kanssa, joka asui museolta 500 metrin päässä. Nestori oli Punkalaitumen Museo- ja kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja. Ihan mukavalta tuntuu siis olla täällä nyt itse talkootöissä. 10-vuotiaana tuli itse oltua ensimmäistä kertaa pärekattoa tekemässä. Nyt viikonloppuna Kaikkien aikojen maatalousnäyttelyssä olen samassa työssä. Ympyrähän siinä jollain tapaa sulkeutuu. Yli-Kirralla on hyvin erikoislaatuinen tunnelma, täällä viihtyy ja viettää mielellään aikaansa.

Niin ikään Mäenpään Työväentalo tuli Valoselle jo lapsena tutuksi ja hän on nyt myös sen talkooporukassa vaalimassa iäkästä rakennusta ja sen värikästä historiaa.

-        Paljon on erityisesti siellä tullut leikittyä ja temmellettyä. Tanssi-iltoina en ollut itse mukana, mutta kyllä me kävimme kurkkimassa autoja, jotka täyttivät niinä iltoina tienvarret - ja hämmästelemässä sitä ihmismäärää, joka tansseihin löysi. Punainen virta-elokuvan muistan, se esitettiin koko kylän tenaville. Olihan John Wayne aika kova stara siihen aikaan. Työväentalo oli omalla reviirilläni, Yli-Kirralla kävin vain isoisän kanssa.

Talkootöiden lomassa Valonen harrastaa monipuolista kulttuuria ja liikuntaa omalla kylällä ja sadan kilometrin säteellä naapurikunnissakin.

-        Äijäjumpassa kävin koko syksyn, muuten sitten hiihdän ja pyöräilen. Kesäteattereista tykkään ja kohtahan saa taas osallistua Kirjallisuuspäiviin. Pori Jazz on joka vuosi kalenterissa. Nyt eläkkeellä aion Tampereenkin kulttuuritarjontaan tutustua enemmän.

Miltä miehen mielestä näyttää tämän päivän Punkalaidun?

-        Jo muutamia vuosia sitten sanoin, että uutta väkeä pitää ryhtyä paikkakunnalle haalimaan ja muistaa myös eläkeläiset, jotka ovat uusina kuntalaisinakin tärkeä ryhmä. Siksikin Tule kotiin-hanke ilahdutti. Meillä Punkalaitumella on moni asia hyvin, kerrotaan se hyvä myös eteenpäin. Eläkeläiset ovat paikkakunnalla todella aktiivisia ja monenlaista aktiviteettia on tarjolla kaikille ikäluokille. Terveyspalvelut ovat ensiarvoisen tärkeät. Niiden pysyminen paikkakunnalla on varmistettava. Se, että meille on parhaillaan rakentumassa uusi koulurakennus on osoitus yritteliäisyydestä, mutta myös uskosta tulevaan. Niitä molempia tarvitaan. Punkalaitumella on hyvä elää, täällä verkostoituminen käy luonnollisesti arjessa. Monenlaisia tapahtumia on ympäri vuoden ja palvelut toimivat. Minä voin tyytyväisenä sanoa, että täällä tulen olemaan loppuiän.

26.6.2018

Hanna-Mari Kamppikoski