Termillä ei löydetty valmiita ehdotuksia hakusanalle. Voit kuitenkin suorittaa haun painamalla enteriä tai klikkaamalla haku-painiketta.
Kirjaudu ylläpitotilaan Windows-työasematunnuksellasi Kirjaudu ylläpitotilaan etätyötunnuksellasi
Toiminnan takaa Netland AppRunner

Kasvatus- ja opetuspalvelut

Sivistystoimi

Kunnan sivistystoimen alaisuudessa toimivat, päivähoito, perusopetus, lukio-opetus, muut koulutuspalvelut, kirjasto- ja kulttuuritoimi, liikuntatoimi, nuorisotoimi ja työllistäminen.

Kasvatus ja opetus

Perusopetusta annetaan kahdella alakoululla ja yhdellä yläkoululla. Keskuskoulu on yksisarjainen alakoulu ja Pohjoisseudun koulu pienempi  seutukoulu. Punkalaitumen Yhteiskoulu on kaksisarjainen yläkoulu.  Punkalaitumen lukio toimii Yhteiskoulun kanssa samassa rakennuksessa ja se on paikkakunnan ainoa toisen asteen oppilaitos. Myös varhaiskasvatus on sivistystoimen alaisuudessa. Esikouluopetusta on molemmilla alakouluilla. Kerhotoiminta on osa jokaisen koulun arkipäivää. Esikoululaiset ovat lukuvuotensa aikana edelleen varhaiskasvatusoikeuden piirissä 31.7. saakka. Em. syytä huoltajilla on mahdollisuus hakea heille päivähoitopaikkaa kouluilla järjestettävän aamu- ja iltapäivätoiminnan asemesta. Sama koskee koulujen loma-aikoja. Hakemukset löytyvät varhaiskasvatuksen sivuilta ja lisätietoja antaa päivähoidon johtaja Pirkko-Liisa Henttinen.


Taiteen perusopetusta toteuttavat Loimaan ja Huittisten musiikkiopistot, joissa Punkalaitumella on molemmissa kymmenen oppilaspaikkaa. Kansalaisopistopalveluita tuottaa Huittisten seudun kansalaisopisto.


Haluamme palvella lapsia ja nuoria ja heidän perheitään mahdollisimman hyvin ja tarjota jokaiselle kykyjä ja tarpeita vastaavan koulupaikan. Kohtuullisen kokoiset opetusryhmät mahdollistavat yksilöllisen koulunkäynnin tuen. Tarjoamme myös pienryhmäopetusta sitä tarvitseville. Annamme lisäksi valmistavaa opetusta maahanmuuttajataustaisille oppilaille. Laadukkaat koulupalvelut ovat myös lähiseutujen perheiden tiedossa ja koululaitoksessamme opiskelee useita vieraskuntalaisia oppilaita.

 Kasvatus ja opetus